Jo ensimmäisenä päivänä kun istuin auton kyydissä teki mieli tarttua mihin tahansa kahvaan. Ei sillä että vauhti olisi päätä huimannut vaan se että autoilla ei tuntunut olevan mitään selkeää logiikkaa miten risteyksissä toimitaan. Nyt kahden viikon jälkeen alkaa ymmärtämään hieman paikallista liikennekulttuuria. Käytännössä kaikki toimii päinvastoin kuin suomalaisessa liikenteessä. Kamalinta ovat silti risteykset, jossa jäädään jonottamaan keskelle tietä, kun vastaantuleva auto kaasuttaa kohden "väärää kaistaa". Jokainen auto oikealla kaistalla "väärinpäin" saa aina sykkeen nousemaan hetkellisesti. Jos risteyksissä on vähänkään ruhkaa astuu tilalle paikalliset säännöt ja huitominen alkaa ratin takaa. Se kenellä näyttäisi olevan eniten kiire voi mennä ensimmäisenä ja jos liikenne seisoo laitetaan nokka jonon väliin, vaikka samalla tulee tukkineeksi toisenkin kaistan.
Torvet eivät siltikään soi.
Kaikista mielenkiintoisimpia tilanteita ovat kuitenkin kun ihmisiä jätetään tai noudetaan. Jos jonkun pitää päästä kyytiin tai pois, se ei katso paikkaa. Parhaimmillaan ihmisiä on noudettu keskeltä liikennevaloristeystä tukkimalla molemmat kaistat. Siltikään kukaan ei menetä malttiiaan siitä, jonkun vaan pitää päästä kyytiin. Suomessa poimimalla jonkun kyytiin keskellä risteystä näkisin monta käsimerkkiä. Bussit toimivat samalla periaatteella, voit pysäyttää pitkän matkan bussin mihin tahansa ja nousta kyytiin mistä tahansa. Kysyin miten ne pysyvät aikatauluissaan kunnes itsekin tajusin. Eivät ne pysy.
Itse kun olen kulkenut melkein joka päivä liikenteen seassa kävellen, alkaa tähän jotenkin tottua. Siltikin kun tietä ylittää joutuu miettimään kumpaan suuntaa sitä joutuu katsomaan ensin ja mistä kaikkialta autoja voi tulla. Galwayn keskustassa on ainoastaan katuun maalattu ohjeet kumpaan suuntaan pitää katsoa. Kiitos siitä.
Tilannetta hämää myös se, että autojen ei ole pakko pitää valoja päällä ajaessaan. Kun autot ovat parkkeerattu tien reunaan miten päin tahansa, eivät ole sillä ajoradalla missä niiden "kuuluisi olla" ja tulevat ilman valoja. Niitä on välillä todellakin vaikea havaita millä nopeudella ja kuinka kaukana ne tulevat. Varsinkin kun on ylittämässä vähänkään isompaa tietä, niin saa hetkeksi pysähtyä ja miettiä mihin pitää katse kohdistaa. Autoilija ovat onneksi tottuneet tielle pomppiviin ihmisiin ja monet antavat tietä sellaisissa paikoissa, joihin Suomessa ei ole totuttu.
Nopeudet nousevat sellaisilla teillä, jotka Suomessa luetaan metsäautoteiksi helposti 80km/h ja autoilla on reippaasti vauhtia myös keskustoissa, joissa on 40 tai 50km/h rajoitus. Koirat ja ketut ovat suurinpia eläimiä teillä seikkailevista eläimistä, joten samanlaista hirvikolarin vaaraa täällä ei ole. Koko aikana olen nähnyt yhden koiran joka on ollut hihnan päässä kiinni. Päivisin koiria näkee noin 5-10. Ne ovat tottuneet hyvin liikenteeseen ja väistävät hyvissä ajoin autoja. Silti alkuun kesti totutella että niitä tosiaan on siellä ja täällä. Iltaisin vain pitää pitää pää kylmänä vaikka kuinka monta silmäparia tuikkii pensaikosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti