maanantai 2. kesäkuuta 2014

Viimeistä viedään

Viimeinen viikko vierähti todella nopeasti. Tekemistä oli ja monia pieniä juoksevia asioita tuli hoidettua viikon mittaan. Kokonaisuudessaan 10 viikkoa kului todella nopeasti. Alussa kun tottui maan tavoille ja lähti ennakkoluulottomasti kokeilemaan uutta, ei loppuaikana tullut mitään ylitsepääsemätöntä vastaan. Matkatavaroita aloin pakata jo hyvissä ajoin, jotta viime hetken kiirettä ei tullut. Paino oli ainut jonka kanssa jouduin olemaan tarkkana. Lensin eri lentoyhtiöllä, joten paluumatkalla minulla sai olla 3kg vähemmän tavaraa. Jouduin täten jättämään jotain kulutustavaroita Irlantiin.
Aamulla lähdin normaaliin aikaan töihin, jotta sain matkatavarat hetkeksi jätettyä lukkojen taakse. Työkaverit halusivat vielä tarjota minulle lounaan. Lounalla juttelimme vielä festivaalista ja annoin palautetta ja ideoita kuinka sitä pitäisi kehittää. Toivottavasti niistä oli jotain apua. Lounaan jälkeen bussin nokka kääntyi tuttuun tapaan kohti Dublinia. Tämä kyseinen vuoro ei mennyt suoraan lentokentälle, vaan Dublinin keskustan kautta. Minua se ei haitannut koska olin varannut runsaasti aikaa. Olihan se paljon mukavampi ihastella maisemia kuin odottaa terminaalissa. Dublinissa liikenne oli kuitenkin täysin jumissa, koska Croke Park Stadiumilla oli One Direction keikka. Pääsimme kuitenkin ulos kaupungista noin puolituntia myöhässä ja viimein lentokentälle. Bussissa matkusti myös eräs vahempi suomalainen nainen, joten päätin seurata häntä, mistä löytyy oikea check-in alue. Dublinin lentokenttä ei ole täysin labyrintti, mutta ehkä ei kaikista yksinkertaisinkaan. Kokonaisuudessaan se toimii useassa kerroksessa ja joudut kävelemään pahimmassa tapauksessa samojen paikkojen ohi muutamaan kertaan, joten vähintäänkin muutama turisti eksyy näissä kohdissa. Itse en tällä kertaa laittanut kannettavaa tietokonetta matkalaukuin mukana, vaan otin sen käsimatkatavaroihin. Meno oli täten hilpeimmillään turvatarkastuksessa, kun tarkastajat availivat ja tutkivat laukkuni. Pakko myöntää että osa pakkauksista näytti enemmän huumekätköiltä kuin miltään muulta. Mutta tavarat olivat vain hyvin suojattuja ja tiiviisti pakattu. Ilmeisesti samaan aikaan he onnistuivat myös hukkaamaan muutaman virtajohtoni. Yritin tavoitella sähköpostitse mutta totesivat että mitään ei ole löytynyt. Tuo tilanne oli kuitenkin ainut, jolloin avasin laukkujani, joten monia vaihtoehtoja ei jää, mihin ne olisivat voineet jäädä.
Lento itsessään oli muutaman kymmenen minuuttia myöhässä, mutta matka sujui todella hyvin. Valitsin paluumatkaksi suoran lennon Dublinista Helsinkiin, joten matka-ajaksi kertyi vain hieman yli kolme tuntia. Mikä tahansa muu lento olisi kiertänyt jonkun toisen kentän kautta ja aika olisi pidentynyt viiden ja seitsemän tunnin väliin. Helsingin lentokentällä huomasin heti Suomen trooppisen ilmaston. Vaikka aurinko oli laskenut jo aikoja sitten, lämpömittari näytti yli 20 astetta ja ilman kosteuden tunsi. Mutta Suomen maaperä tuntui taas pitkästä aikaa hyvältä.
Irlantilainen kulttuuri opetti minulle monia asioita ja välillä sai miettiä kumpi meistä on se kummajainen. Kuitenkin reissuni aikana yritin korjailla mahdollisimman monia vääriä faktoja joita Suomesta uskottiin. Toisaalta vein mukanani myös tietotaitoa niin festivaalin koordinoimisessa ja sisällönhallinnasta. Välillä ratkaisut eivät olleen niin teknisiä vaan tilanteissa piti käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä. Oli kyse sitten puulastan veistämisestä tai puupinon rakentamisesta. 10 viikon aikana tapasin useita mielenkiintoisia ihmisä, joiden kanssa varmasti jatkan vielä yhteydenpitoa. Osa innostui Suomesta sen verran että pohtivat jopa tänne tulo.
Tämä kirjoitus jää viimeiseksi päivitykseksi Irlannin matkalta, koska uudet seikkailut odottavat minua Suomessa. Viime keskiviikkona valmistuin koulustani ja samana päivänä sain myös vakituisen työpaikan omalta alalta. Tällä hetkellä on muutto käynnissä ja asettuminen aloilleen. Blogi menee tulevaisuudessa uusiokäyttöön muiden projektien yhteydessä. Jos ja kun seuraava seikkailu kutsuu, uusimmat päivitykset löydät minun kotisivuilta.
 Kuvia matkan varrelta löydät täältä.
Kiitos kaikille lukijoille! On ollut todella mukava saada palautetta ja matkavinkkejä. Iloista kesää kaikille!