Se ei katso paikkaa, eikä aikaa

Viikko itsessään on mennyt todella rauhallisesti. Tämä ja seuraava viikko ovat kuitenkin mitä kiireisimmät töiden suhteen. Monia deadlineja tulee ja menee. Aika monia asioita on joutunut priorisoimaan uudelleen ja sovittelemaan kalenteria, milloin keskittyy mihinkin. Kaikki työt eivät aina ole itsestä kiinni, vaan välillä aikaa kuluu vastausten tai materiaalien odottelussa. Silloin pitää vain nopeasti siirtyä seuraavaan työhön, eikä jäädä vain kuluttamaan aikaa. Palaa sitten takaisin edelliseen työhön kunnes voi sitä taas jatkaa.

Sää on ollut vaihtelevaa, joten erityistä hinkua ei ole ollut ulos.

Eilen päätin kuitenkin käydä kokeilemassa paikallista parturia. Parturina toimi host -perheen mummo. Hänellä on oma pieni kampaamo hänen talonsa yhteydessä. Tunnelma oli kuin olisi siirtynyt suoraan 80-luvulle. Paikalla oli myös hänen muutama ystävänsä, jotka olivat seuraavana jonossa. Ennen en ollut selittänyt millaisen lopputuloksen haluan englanniksi, joten pienellä improvisoinnilla ja käsien heiluttelulla mentiin. Naiset keskustelivat keskenään niin tulevista eurovaaleista kuin kommunismista. Taustalla raikasi irlanninkielinen radiokanava. Itse luin henkimaailmaa käsittelevää lehteä, kuinka voit parantua ja saada energiaa milloin mistäkin. Aurinko paistoi sisään ja tupakansavu leijaili ilmassa. Tilanne oli varsin mystinen.

No miten siinä sitten kävi? Lopputulokseen olin hyvin tyytyväinen, vaikka leikkuri kuulostikin enemmän ruohonleikkurilta kuin parturivälineeltä. Ei se aina välineitä katso vaan kokemuksella on osansa.

Viikko ilman seikkailua tuntui hieman oudolta. Ei sitä jännitystä aina tarvitse lähteä etsimään, joskus se voi tulla myös sinun luoksesi. Silloin se ei katso paikkaa, eikä aikaa.

5:48 ovella on joku. Kuuntelen kolmatta kertaa kun hän hakkaa ovea lujaa ja pitkään. Kömmin ylös ja yritän herätellä itseni matkalla alakertaan. Ensimmäinen asia jonka muistan on kylmä lattia. Niin, minulla ei ollut sukkia.

Viime yönä oli ollut myrsky ja ajattelin että jotain on varmasti käynyt. Mahdollisesti host perheestä tulee joku ilmoittamaan jostain. Avaan oven. Aamu on tyyni, aurinko on vasta nousemassa. Kauniin pihamaiseman kuitenkin pilaa noin 30-vuotias mies harmassa hupparissa. Hän seisoo ovemme takana. En muista toivottaneeni hyvää huomenta, koska huomen ei ollut hyvä vielä tähän aikaan. Hän kysyy neuvoa kuinka pääsisi ”Kliffton” nimiseen paikkaan. Minulla ei ollut mitään käsitystä, missä tämä paikka sijaitsee. Ainut hieman samalla tavalla äännettävä paikka on Clifden. Se kuitenkin sijaitsee noin 100km päässä. Miehellä ei ollut mitään mukana sekä vaatteet olivat myrskyn jälkeen kuivat. Epäilyttävää. Kerron kuitenkin että koita kävellä rantaan päin ja seuraa sitä tietä sitten vasemmalle. Tuolla varustuksella ei kävellä 100km päähän, joten hän luultavasti tarkoitti jotain toista paikkaa. Hän vielä kysyy, että eikö tuo toinen reitti olisi lyhyempi. Huidon edelleen rannan suuntaan. Clifden todellisuudessa sijaitsee aivan toisessa suunassa.

Mies vaikutti hieman rauhalliselta, mutta osittain myös energiseltä. Mitä nyt niistä voikaan päätellä. Hän kuitenkin oli ystävällinen ja käyttäytyi kiltisti. Ehkä vieressäni ollut kirves piti kauhun tasapainon. Lopulta hän lähti, enkä sen koomin jäänyt seuraamaan mihin hänen tiensä vei. Sänky oli vielä lämmin, joten uni tuli mitä pikimmiten

Ensi viikon ”seikkailua” ”innolla” ”odottaen” ”!”