sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kun bitti päättää kuolla

Taas viikko hujahti uskomattoman nopeasti. Tekemistä riitti 3d-animaatio projektin parissa enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Eilen oli hakemuksen deadline ja kuvat sain toimitettua torstai-iltana. Tietysti omasta mielestä olisin voinut hioa ja hioa moniakin yksityiskohtia lisää, mutta jossain välissä on vain päätettävä että nyt se on valmis. Vielä en ole kuullut palautetta kuvista, mutta ensi viikolla toivottavasti kuulen. Pyrin lisäämään niitä myös blogiin, jos vain saan siihen tuottajalta luvan. Sen näkee aikanaan. Nyt me pyrimme pitämään sormet ja varpaat ristissä, että Irish Film Board antaisi myönteisen päätöksen hakemukselle.
Viikko piti itsensä muutenkin kiireellisenä, koska minulta hajosi kuukauden vanha ulkoinen kovalevy. Siinä meni CV/Portfolio/Valokuvien backup sekä kaikki kuvaamani videot (300min). Joten uuden väliaikaisen backup -systeemin kehittäminen ja valokuvien backuppaaminen pilveen söi hirveästi tehokasta työaikaa. Kuvat pysyivät turvassa, mutta kaikki videot menetin. Sille ei tällä kertaa mahtanut mitään. Mitä luultavammin kovelevyn tehdasvika. Ensi viikolla pitäisi tulla korvaavaa kalustoa Amazonista, joten pääsee takaisin tavalliseen rytmiin kiinni. Henkilövahingoilta vältyttiin, joten mitään merkittävää ei oikeasti menetetty. Sitäpaitsi tässä on melkein kuukausi aikaa kuvailla vielä erilaista materiaalia.
Viikon erikoisuutena oli host perheen isän ja pojan syntymäpäivät. Saimme kunnian olla antamassa isän äidin lahjaa, koska hän ei päässyt itse sitä antamaan. Lisäksi ostimme vielä kukkia ja kortin, jotta oli jotain muistamista. Pojan syntymäpäivä koitti muutama päivä sen jälkeen, hänelle ostimme sarjakuvia, koska hän on suuri sarjakuvien ystävä. Kiitos vain pienestä vinkistä. Enemmän pidimme lahjoja symbolisena muistamisena kuin oikeasti jonkun hyödyllisen hankkimisena. Perhe on ollut todella mukava ja avulias, joten tässä yksi tapa kiittää.
Kuvia ei ole tullut otettua muutamaan viikkoon, mutta eiköhän sen korjaannu piakkoin. Huomenna olisi tarkoitus lähteä katsomaan Cliffs of Moer -kallioita. Ne nousevat suoraan merestä noin 100m korkeudelle. Kuulemma näyttävä näky. Sääennuste lupaa sadetta, mutta ei anneta sen menoa haitata.
Tällä hetkellä vielä työstän muutamia puuttuvia koulun kursseja. Deadline on ensi perjantaina, joten ensi viikko menee vielä herää-työskentele-syö-työskentele-syö-työskentele-nuku -kaavalla. Sen jälkeen on muutama viikko jäljellä, jolloin on taas aika seikkailla! Enemmän kuvia ja tekstiä silloin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti