lauantai 17. toukokuuta 2014

GTI End of Art Year Exhibition

En ollut vielä täysin toipunut Dublinin vilskeestä kun seuraavat työt odotti. GTIn opettaja oli pyytänyt minua kuvaajaksi oppilaiden lopputyönäyttelyn avajaisiin. Se tiesi aamulla sitä että koko kuvauskalusto lähtee mukaan. Tähän päälle vielä läppäri ja muut tarvikkeet. Selkä kiitti taas menemisestä.
Aamulla minulla oli hieman vapaata aikaa, joten päätin vielä kierrellä Galwayssä. Kohteeksi valikoitui Galwayn yliopisto. Yliopistorakennus eroaa muusta arkkitehtuurista suuresti, mutta miljööltään se on kuin elokuvista. Paikallinen legenda kertoo että insinöörit olivat suunnitelleet kaksi yliopistorakennusta, toisen Italiaan ja toisen Irlantiin. Rakennusvaiheessa paperit olivat kuitenkin menneet sekaisin ja Italian -versio tuli Irlantiin ja päinvastoin. Mene ja tiedä tarinan totuutta, mutta opiskelijoilla on kyllä huikeat puitteet, jos vertaa moneen suomalaiseen kouluun. Kiertelin aikani yliopiston alueella, kunnes siirryin tekemään päivän ensimmäistä kuvausta näyttelytilaan. Silloin siellä ei vielä ollut ketään, joten sain ottaa kaikessa rauhassa yleiskuvia.
Opiskelijoita sinne valui kuitenkin vaiheittain ja monia tuttuja naamojakin tuli vastaan. Osa tuli juttelemaan ja ihmettelemään, että olen vielä täällä. Monet tutuista olivat keväällä Suomessa kolmen viikon harjoittelujaksolla. Joten kuulumisia vaihdettiin puolin sekä toisin. Aika riensi kuitenkin ja työt kutsuivat festivaalilla. Päivä kului todella ripeästi, koska vaihteeksi uusi työtehtivä tuli jokaisesta suunnasta. Tällä hetkellä aloin kirjaamaan ilmottautuneita lyhytelokuvia järjestelmään, työ on erittäin hidasta ja ilmoittautuneiden elokuvien vuori vain kasvaa ja kasvaa. Sain kuitenkin työn workflowsta kiinni ja aika riensi kuin siivillä iltaan.
Illalla juhlaan oli kerääntynyt niin oppilaat, koko henkilökunta, oppilaiden vanhemmat ja niin taiteesta kiinnostuneet henkilöt. Avajaispuheen aikana paikalla oli noin 200-250 vierasta. Valaistus hallissa oli hyvä, joten ongelmaa ei valokuvauksessa ollut. Ainoastaan väkimassassa kuvaaminen välillä tuotti ongelmaa tietyillä linsseillä. Vielä en ole ehtinyt kuvia käsitellä illalta, mutta niitä tulee viikon tai kahden sisällä. Esillä olevien töiden laatu oli erittäin korkea. Seasta löytyi niin realistista kuin abstraktia ja tekniikoita löytyi laidasta laitaan. Joidenkin teosten kohdalla minun oli pakko kysyä mistä tekniikasta oli kyse, koska jälki oli niin taianomaisen näköistä.
Muutamiin töihin oli tullut myös ripaus Suomea. Eräs tyttö oli oppinut panoraama -kuvauksen Suomessa ja näyttelyyn oli teetetty yksi hänen valokuvistaan. Panoraama -kuvia oli erittäin huolella tehty ja värikorjattu, joten saumoja ei ollut ollenkaan havaittavissa. Toinen Suomea käsittelevä työ oli video. Siinä oli kuvattu Galwayn pääkatua ja Porin pääkatua lounasaikaan. Molemmat kaupungit ovat samankokoisia, mutta huomattavana erona oli se että Pori oli täysin autio kuin Galwayssä oli kadut täynnä ihmisiä. Suomi-kuvaa on hieman vaikea kuitenkin kiillottaa ulkomailla, kun totuus on kuitenkin toinen. Ilta meni kuvatessa sekä jutellessa niin oppilaille kuin opettajille.
Nyt odottaisi enää kuvien käsittely ja toimitus. Saattaa olla että jätän sen Suomen päähän, koska täällä olevasta ajasta kannattaa nyt nauttia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti