Tavalliseen tapaan kuulimme edellisenä iltana että seuraavana päivänä olisi lähtö Cliffs of Moherille. Itse en tiennyt sen tarkemmin paikasta muuta kuin sijainnin ja vähän millaista maisemaa on mahdollisesti tiedossa. Aamu alkoi muuten rauhallisesti, mutta huomatessa että hanasta ei tule vettä se sai radikaalimman käänteen. Aivan täysin meiltä ei vesi katkennut, ainoastaan suihkuun ja keittiön hanaan tulee vesi. Vessaan ei tule, eikä vessan hanaan. Toisinaan heikolla paineella saattaa pieni liru tulla, mutta sillä ei vielä juhlita. Tämä pisti aamuun hieman uuden järjetyksen, mutta katselukannun löydyttyä voi vessaakin ”tankata”. Irlantilaiseen tapaan säiliö on kiinnitetty katonrajaa, joten aamu yleensä alkaa tuolipinon kasaamisella ja säiliön täyttämisellä.
Joka tapauksessa pääsimme keskipäivällä lähtemään kohti kallioita, kuskina isäntäperheen rakas mummo. Automatkaa oli kallioille oli noin pari tuntia. Maisemat vaihtuivat tiuhaan tahtiin, kunnes mielessäni rupesin pohtimaan meidän suuntaa. Tiesin että meidän pitäis päästä lahden perällä olevien tuulivoimaloiden taakse ja sieltä merta kohden. Siinä vaiheessa kun tuulivoimalat olivat jo meidän takana ja nokka kohti sisämaata alkoi pieni epäily herätä suunnasta. Pian myös mummokin huomasi että enää ei tullut tuttuja kaupunkeja vastaan, vaan teiden nimet ja kylät alkoivat olla sellaisia joita kukaan meistä ei tunnistanut.
Itse tartuin siinä vaiheessa karttaan ja rupesin antamaan ajoohjeita tälle Irlannin mummolle. Todellisuudessa olimme ajaneet noin 100km lenkin ennen kuin pääsimme takaisin sille tielle, jota meidän piti ajaa. Hän vain totesi että ei ikinä olisi uskonut että suomalainen tulee opastamaan minne kuuluu ajaan. En kyllä itsekään uskonut tapahtunutta todeksi heti alkuun. Lopulta matka alkoi taittua oikeaan suuntaan ja näimme hyvin mielenkiintoisia pikkukyliä, kun huristelimme pitkin maaseutua. Hetken kuluttua huomasin kun tuulivoimalat olivat enää pienet tikut kaukana horisontissa, tällä kertaa meidän toisella puolella. Ja sillä oikealla puolella.
Tiemme vei useiden pienten satamakaupunkien lävitse Atlantin reunalla, maisemat olivat jo henkeäsalpaavia. Mitä lähemmäksi pääsimme kallioita, sitä enemmän myös turisteja ja paikallisia oli liikenteessä. Maanantaina oli kansallinen vapaapäivä, joten kaikilla oli pidennetty viikonloppu. Se ei meitä haitannut vaan puikkelehdimme muiden mukana.
Aina tällaisilla reissulla pitää tietysti olla piknik eväät mukana. Jo viime kerrasta opimme että ruokaa kannattaa odottaa. Meillä oli lounaana kanaa, kinkkua ja perunasalaattia, mikä muistutti enemmän kyllä suomalaista muusia, mutta oli hieman tiiviimpää. Näiden kaikkien yhdistelmä oli viedä kielen mukana. Piknikin yksi tärkemmistä osista on tietysti paikka missä sen viettää. Me istuimme autossa ja söimme Cliffs of Moherin parkkipaikalla. Eksyneitä turisteja vaelteli ympärillämme, mutta me nautimme ruoasta.
Kun tankkaus oli tehty oli aika siirtyä tien toiselle puolelle missä kalliot odottivat.
Turmion kalliot
Kun ensimmäisen kerran näki alas. Sitä mittasuhdetta ei pystynyt käsittämään hetkeen. Eikä toiseen. Seisot pystysuoran kallioseinämän päällä ilman mitään kaiteita tai vastaavaa. Muutama ruohotöpäs on jalkojen alla ja sen jälkeen yli 200m suora pudotus mereen, jossa jylisevät aallot löi kallioita vasten. Aaltojen ääni muistutti kuin kaukaista tykin laukaisua. Päivä ei ollut erityisen tuulinen, joten voi vain kuvitella millaista siellä on tuulisella säällä, kun aallot pääsevät suoraan Pohjois-Atlantin selkää pitkin tulemaan. Eroosio on syönyt aikojen saatossa kallioita ja syö kokoajan. Kallioiden poikkileikkauksesta voi nähdä jopa 300 miljoonaa vuotta vanhoja jokiuomia. Kuulin tästä jälkikäteen, joten täytyy itsekin tarkistella kuvia, löytyykö sieltä mitään merkkejä joista.
Pudotus oli korkeimmillaan 214 metriä
Onneksi vakuutusteni haltija ei ollut mukana
Voitte vain päätellä, mitä tämän kuvan saamiseen tarvittiin. Alhaalla näkyvät kivet ovat noin henkiöauton kokoisia.
Lähtöpaikalta suuntasimme Hag’s Headille. Sinne oli noin 5km matka kallion reunoja pitkin. Välillä käytiin hyvinkin lähellä reunaa kunnes taas kierrettiin joku kivi toiselta puolelta. Hag’s Headille mentäessä maisemat muuttuviat ympärillä jatkuvasti. Sitä ei tiennyt kumpaan suuntaan olisi kuvannut ja varsinkaan millä linssillä koska 10mm laajakulma ei riittänyt mitenkään kuvaamaan koko kokonaisuutta. 5km matkaa kului noin puolitoista tuntia aikaa. Polku oli hyvässä kunnossa, mutta välillä sai katsoa mihin astui.
Kallio oli käsin murustettavissa. Tämä havainto ei laskenut sykettä.
Hag’s Head oli eteläisin kärki Cliffs of Moherilla. Siellä sijaitsi myös Moherin torni. Torni oli rakennettu näkötorniksi Napoleonin sotien aikaa, eli 1800-luvun alussa. Monet turistit eivät kävelleet näin pitkälle, joten saimme olla siellä täysin keskenämme ja ihastella sitä vähää mitä tornista oli enää kasassa. Kello alkoi kuitenkin rientää ja suunnaksi piti ottaa paluumatka. Ei siitä selvinnyt yhtään sen nopeammin kuin 100m välein piti jäädä kuvaamaan, kun jotain mielenkiintoista aina näkyi linssin lävitse.
Taustalla näkyyy Hag’s Head ja Moherin torni
Moherin torni
Hag’ Headilta nähtynä Cliffs of Moher
Vaikka ilta alkoi jo saapua kävin vielä O’Brien tornilla, joka on rakennettu alkuperäisesti turisteille 1800-luvun puolessa välissä. Se edustaa Cliffs of Moherin korkeinta kohtaa ja pakko todeta että sieltä maisemat olivat mitä hulppeimmat. Ehkä tunnetuimpana elokuvana, joka kallioilla on kuvattu on Harry Potter ja puoliverinen prinssi. Kohtauksen voit katsoa tästä.
Kotimatkan ajoimme hieman eri reittiä erilaisten maisemien toivossa ja sellaisia me myös saimme. Muutaman tiiviin kurvin jälkeen vastaan tuli täysin tutunnäköinen ”suomalainen tie” puita ja pensaita molemmilla puolilla, sekä hieman hakkuuauketa. En kuvitellut että sellaista täältä voi löyty mutta löytyipä vain. Pääsimme myös kokemaan irlantilaisen korkkiruuvitien. Yrityksenä ihan hyvä, mutta ei vedä vertoja norjalaisille.
Kello alkoi lähennellä kymmentä kuin pääsimme takaisin kotiin. Päivän reissu oli mitä mainioin ja antoi hyvää perspektiiviä omalle pienuudelle.
Haloo Helsingin sanoin. Maailma on tehty meitä varten
Aillte an Mhithair
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti