sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Puhdistus

Töissä sain vihdoinkin arkistointi -projektin tehtyä. Siinä kerättiin kaikki data talteen vanhoista materiaaleista, sekä päivitettiin tietokantaa missä mikäkin tieto sijaitsee. Täten pääsin myös keskittymään toiseen työprojektiin, jossa oli suunnittelussa festivaalin taustakuvat, niin tietokoneille, tableteille ja puhelimille. Tein muutamia luonnoksia, jossa käytin eri tekniikoita photoshopissa. Kävimme niitä läpi ja päädyimme kehittämään muutamaa eteenpäin. Eniten aikaa kuitenkin kului taustatyössä kuinka saada festivaalin nimet ja päivämäärät sijoitettua niin näytöille, että esimerkiksi Iphonen live taustakuva ei niitä kadota. Yritin myös selvittää yleisimpiä puhelinmalleja ja niiden resoluutioita, joita täällä on käytössä. Maanantaina olisi tarkoitus saada kaikki valmiiksi ja mahdollisesti julkaistua. Seuraavana työnä tulee DCP-kopion valmistamisen opetus. Opetan muutamille työntekijöille, kuinka DCP-kopio saadaaan tarvittaessa valmistettua. Siten että sitä ei tarvitse lähteä viemään jälkituotantoyhtiöön.
Viikonloppu oli vaihteeksi tapahtumaa täynnä. Host-perheen nuorimmalla tytöllä oli katolilaisuuden mukaan, jonkun sortin juhla yhdeksänvuotiaana. Tunnustaminen? Itse en kirkon tapahtumaan osallistunut, mutta iltaohjelmaan. Tarjolla oli taas kerran mitä maittavampia ruokia ja suku oli kasassa. Monet olivat kiinnostuneita Suomesta ja sain keskustella monen kanssa niin elämisestä täällä, kuin elämisestä Suomessa. Illan tietysti kruunasi Euroviisut ja Suomen esitys. Illan ainoa hiljainen hetki oli kun Suomi esiintyi ja esityksen päätteeksi annettiin raikuvat aplodit. Irlantilaisten oma ehdokas karsiutui jo semifinaalissa, joten kaikki olivat Suomen puolella. Oli mielenkiintoista seurata vieressä kun lapset (ikää 5-14) arvuuttelivat keskenään oliko Conchita Wurstin parta oikea vai tekoparta. Tarkimmat huomasivat kuinka ”epäaito” se oli ja siitä kuulemma näki kuinka se oli liimattu. No, niin..
kirkko (1 of 3)
Sunnuntai aamuna päätin pestä pyykkiä ja samalla host-perheen äiti kysyi kiinnostaisiko minua lähteä messuun. Minulla ei sen suurempia suunnitelmia ollut, joten päätin lähteä tutustumaan paikalliseen kirkkoon. Kyse oli tuiki ”tavallisesta” katollisen kirkon messusta, josta jotain yhteneväisyyksiä huomasin tavalliseen tuttuun luterilaiseen jumalanpalvelukseen. Ehkä suurimmat erot olivat seuraavat:
  • Papilla oli keltaiset aurinkolasit
  • Papilla oli mikrofoni kaulakoruna (kyllä se samalla toimi mikrofonina)
  • Kolehtia kerättiin kaksi kertaa. En tiedä minne rahat menivät, mutta kolmannella kerralla yksi puolue keräsi kolehtia omaan eurovaali-kampanjaan.
  • Kaikki joivat ehtoollisen samasta viinilasista
  • Pappi joi yksin yli jääneet ehtoollisviinit.
  • Virsikirjoja ei ollut, vaan virret olivat irlanniksi heijastettuna kirkon seinään videotykillä.
  • Jeesus ei tietääkseni puhunut irlantia? Vaikka pappi näin kertoi.
kirkko (3 of 3)kirkko (2 of 3)
Jumalanpalveluksen kaava oli melkein sama kuin mihin itse on tottunut. Jotain tuttuja rukouksia tunnistin, jotka ovat yhteisiä kristinuskossa.
Lopun viikonlopun ajattelin ottaa lunkisti ja suunnitella kahden viimeisen viikon reissuja. Muutamia mielenkiintoisia kohteita olisi tiedossa, mutta enää ne pitäisi vain aikatauluttaa sääennusteiden mukaisesti. Niistä enemmän jos sää suo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti